Talvella kaukana Pohjolassa maa on jäinen ja valkea. Pimeän syli peittää vuoret ja kukkulat. Vaalea juova taivaanrannalla enteilee aamunkoittoa.

Tiheän metsän kätkössä vaelsi eksynyt poropoika. Panu rämpi syvässä lumessa. Oli pyryttänyt koko yön. Tuttu polku ei löytynyt hajunkaan avulla, koska se oli kadonnut lumen alle. Pieni poro oli nälkäinen ja väsynyt. Se kuului Joulupukin valjakkoon, jonka oli määrä lähteä pitkälle lahjakiertueelle parin päivän kuluttua. Panu oli jo oppinut seisomaan valjaissa ja vetämään lahjarekeä. Nyt se odotti innoissaan jouluaattoa, sillä silloin alkaisi suuri matka ja ihmeelliset seikkailut tonttujen kanssa.

Uupunut pieni poropoika oli ihmeissään, kun yhtään tuttua sarvipäätä tai tonttua ei näkynyt missään. Se oli tarponut lumessa kauas kodistaan. Joulupajalle oli mahdoton löytää pimeässä lumimyrskyssä. Oli vain yritettävä eteenpäin kohti aamun sarastusta. Rohkea sarvipää vaelsi lahjareki perässään kohti ensimmäistä valon pilkahdusta. Se oli saapunut aavalle aukealle, jossa lumi tuiskusi niin, että ympärille oli miltei mahdoton nähdä. Edessä häämötti jotakin, joka muistutti suurta valkeaa joutsenta. Panu ei ollut koskaan nähnyt joutsenta läheltä. Niinpä se suuntasi kulkunsa uteliaana sitä kohti. Silmät suurina se tuijotti eteensä ja henkäisi: ”Lentokone?”

Panu lähestyi peloissaan mahtavaa, valkoista konetta, jonka sisään nousi ihmisiä. Lastaajat nostelivat laatikoita ruumaan. Poropoika ihmetteli touhuakauempana. Miehet huutelivat toisilleen jotain ja häipyivät sitten yhdessä läheiseen rakennukseen. He eivät huomanneet pientä uteliasta Panua, joka hiiviskeli isojen laatikoiden takana.

Panu uskaltautui lähemmäs suurta tummaa aukkoa, jonne tavaralaatikoita oli juuri lastattu. Se oli hyvin utelias ja nuuhki jokaisen laatikon. Ehkä niiden kätköistä löytyisi jotain syötävää…
Miesten äänet lähenivät. Poropoika säikähti, hoippui koneen portaat ylös ja tömähti penkille. Lahjareki vieri alas portaita, ja Panu kuuli, kuinka miehet nostivat sen koneen ruumaan. Sitten narahti ja kolahti. Jokin murisi lähellä, ja kone nytkähti. Poro vainusi vaaran ja jähmettyi paikoilleen. Se sulki silmänsä ja kyyhötti penkissään hiiren hiljaa.

Pian paikalle saapui ystävällinen neitokainen sinisessä uniformussa. Kaunotar istahti Panun viereen. Poro hämmentyi yhä enemmän, kun lentoemäntä uteli: ”Mihin naamiaisiin sinä olet matkalla? Kylläpä sinulla on paljon käsimatkatavaroita!”

Panun reestä tippuneet paketit nostettiin jonnekin piiloon. Kaikki oli niin outoa, ettei Panu saanut sanaa suustaan. Se sulki suuret samettisilmänsä hämillään ja tunsi, kuinka valkea kone
rullasi hitaasti lumen peittämällä kentällä. Valtava moottoreiden ulina pelotti poropoikaa entistä enemmän. Se vajosi syvälle istuimeensa, huohotti ja ummisti silmänsä. Niin väsynyt ja
peloissaan se oli.

Kone nousi korkeammalle ja korkeammalle. Päästyään yläilmoihin se keinui vähemmän. Pilvet lipuivat ohitse, ja moottorien tasainen hurina unetti. Panu vaipui sikeään uneen. Matka jatkui Siperian yössä kaukaiseen maahan,josta poro ei tiennyt mitään. Panu heräsi, kun koneen pyörät koskettivat Mumbain lentokentän kiitorataa.

Kun Panu astui koneesta ulos, se tunsi lämpimän tuulenvireen. Se nuuhkaisi ja haistoi oudon tuoksun ja kosteuden. Se ei muistanut, missä oli ja miksi, mutta oli onnellinen, että lahjareki ja paketit olivat tallessa. Pian se loikki kohti pressuilla ja aaltopelleillä peitettyjä asumuksia. Lahjareki kolisi perässä.

Kirkas auringonpaiste sokaisi Panun hetkeksi. Oli vaikeaa nähdä eteensä. ”Mutta minne minä nyt vien lahjat? Missä ovat ne lapset, joille paketit on tarkoitettu?” poropoika mietti ihmeissään. ”Mihin olenkaan joutunut?”

Jonkin matkaa taivallettuaan Panu saapui perille Dharavin slummikylään, jossa lapset juoksentelivat hökkeleiden välissä paljain, likaisin varpain. Heidän vaatteensa olivat nuhjuiset ja repaleiset. He kiljahtelivat leikeissään ja piiloutuivat roskalaatikoiden taakse. Panu-poro tarkkaili jonkin aikaa sivummalla, mutta lähestyi sitten ujosti lapsilaumaa. Lapset piirittivät poron, koskettelivat sen herkkiä sarvia ja taputtivat selkää. He eivät olleet koskaan nähneet sellaista olentoa. Panu hämmentyi.

Mutta silloin Panu muisti tehtävänsä. Se käännähti ympäri, kiskaisi lahjarekeä ja pukkasi sarvillaan lahjapaketteja lasten jalkojen juureen. Ensin lapset pelästyivät ja luulivat, ettei poro pitänyt heistä. Mutta pian he huomasivat sen lempeät suuret silmät, jotka viestittivät: Ota itsellesi paketti, viekää loput toisillekin!

Lapset riemastuivat. He hyppelivät ihmetellen paketit sylissään. Mitään tällaista he eivät osanneet odottaa. Panu katseli onnellisena vierestä, kun lapset tanssivat auringon paahtamalla kujalla. Ja niin pohjolan poron lahjaretki päättyi onnellisesti – maahan, missä lumesta, jäästä ja joulusta ei tiedetty mitään.

Ilo loisti tummasilmäisten lasten kasvoilta.