Oli keskiyö pohjoisella taivaalla Kilpisjärven yllä. Elmon nenänpäästä näkyi vain pieni violetti läiskä, kun se nukkui sateenkaaren juuressa pienessä kopassa autuasta untaan. Paksu häntä roikkui vuoteen ulkopuolella. Lämpimästä pesästä kuului vain uninen tuhina, kunnes voimakas tuuli heilautti koppaa, ja Elmo tipahti ulos.

Pieni revontulipoika hieraisi silmiään. Koko suku oli tullut kylään: Pilvi-täti, Sähkö-Simo ja Kalle-Korona sekä Kerttu-täti Kellertävä ja Violetti-Viola. Jopa Setä-Himmeä ja Sadettajasällit. Mukana oli myös iso joukko kovaäänisiä Salamaserkkuja. Pohjan Portti oli apposen auki. Siitä oli helppo kulkea sisään ja ulos. Urho-Ukkonen saapui paikalle muhkeassa turkissaan. Turkki oli täynnä rakeita ja jääneuloja, jotka törmäilivät toisiinsa Urhon liikkuessa. Kaikki ryntäsivät halaamaan Elmoa.

Taivaankansi oli täynnä sinistä, keltaista, punaista, violettia ja vihreää valoa. Kerttu ja Viola osallistuivat hauskanpitoon huiskien pitkillä, pulleilla hännillään. Niillä oli ihmeellinen taito hulmahtaa liekkeihin ja sammua ihan miten halusivat. Violalla oli isoja violetteja huiveja. Niitä se sitoi häntäänsä ja heilautti koko väriloiston nähtäväksi taivaanrannalle. Kertun taas tunnisti keltaisesta päällystakista. Siitä pirskahteli väriä joka puolelle. Ihmiset huokailivat ihastuksesta katsellessaan suurta värinäytelmää – revontulten ilakointia.

Monet vierasmaalaiset lensivät Suomeen vain nähdäkseen revontulet. Eräskin matkaaja oli saapunut Kilpisjärvelle aina Hongkongista saakka.Hän ihasteli revontulten ilonpitoa. Väriloisto tiesi miehelle hyvää onnea elämänsä loppuun asti. Salamaserkut keskustelivat kiihkeästi. Ne halusivat näyttää, mitä osasivat. Serkut olivat tuultakin nopeampia ja saattoivat olla monessa paikassa yhtä aikaa. Niistä oli riemastuttavaa säntäillä sinne tänne pilvi- ja maasalamoina. Jos salama osui kohteeseensa, kuului kova pamaus! Nuori Pallosalama kerskui, kuinka se oli pelästyttänyt ratsastajan lenkkipolulla. Kirkas valopallo oli lähestynyt ratsukkoa, ja ratsastaja oli kauhistuneena kääntänyt hevosensa täydessä kiitolaukassa takaisin kohti tallia. Pallosalama antoi heidän mennä menojaan ja häipyi itsekin vähin äänin lenkkipolulta.

Supersalama säikäytti kesämökin emännän vieraillessaan pistorasian kautta tämän keittiössä. Kattila tärähti liedellä sen iskusta. Emäntä järkyttyi sydänjuuriaan myöten. Sen kokemuksen jälkeen rouvarukka meni aina ukkosenilmalla autoon istumaan. Siellä olo oli turvallinen. Hän asennutti mökilleen ukkosenjohdattimen, oikean salamasiepparin. Vasta sen jälkeen Salamaserkut jättivät talon rauhaan.

Setä-Himmeä ja Pilvi-täti yrittivät hillitä kaikkien menoa, mutta turhaan. Ukkonen jylisi koko voimallaan ja leijaili Salamaserkkujen yläpuolella. Simo-Sähkö antoi lisää virtaa koko väelle. Aivan kuin taivaalla olisi soittanut suuri orkesteri. Elmo oli innoissaan: ”Huikeaa! Häkellyttävää!” se huusi sinkoillessaan sukulaistensa kanssa.

Kalle-Korona, vanhempi sukulaissetä, liikkui hitaammin ja murahteli mennessään. Setä rakasti erityisesti sähkötolppia, huurteisia johtimia ja muuntajia, joissa se kävi pakkaskeleillä rätisemässä. Kalle kertoi usein sairauksistaan sähkötolpille. Sähkölinjat puolestaan jakoivat Kallen tarinan kaikkialle. ”On mukavaa kun minua ymmärretään”, Kalle pohti usein ääneen. Erityisesti vanhemmat sähkölinjat tiesivät, miltä tuntuu, kun ei enää ole nuoruutensa vedossa. ”Me ymmärrämme!” ne totesivat yhdestä suusta. ”Toivottavasti meitä ei kuitenkaan upoteta maahan, vaikka olemmekin jo vanhoja!”

Sadettajasällit kerskuivat urotöillään. Kuinka ne eräänkin kerran, kovan ukkosmyrskyn jälkeen, ryöpsäyttivät ihmisten niskaan kunnon vesisateen! Ihmiset tarpoivat kaatosateessa, autot jumittuivat kaduille, osa niistä jopa kellui veden päällä, ja viemärit eivät vetäneet. Nyt sadettajat eivät viitsineet moiseeen ryhtyä. Kunhan olivat vain tulleet vierailulle Elmon luokse. Yksi Sadettajasälli ei tosin voinut vastustaa kiusausta, vaan heitti muutaman ripauksen vettä alla olevaan Kilpisjärveen ilkikurisesti hymyillen. Hongkongilainen hymyili onnellisena sadepisaran osuessa hänen kasvoilleen. Miehen unelma oli toteutunut kaukaisessa Pohjolassa.

Aamu oli valkenemassa. Heikkoa kajastusta näkyi jo idässä. Pohjoisen taivaankannen valot sammuivat, ja Pilvi-täti peitteli Salamaserkut paksuilla pilvipeitoilla. Urho-Ukkonen otti Kertun ja Violan mukaansa. Jyrinä vaimeni, kun seurue katosi taivaanrantaan. ”Nähdään taas pian, rakkaat sukulaiseni”, huikkasi Elmo kömpiessään onnellisena takaisin koriinsa jatkamaan kesken jääneitä uniaan.

“Mikä yö!” Elmo ajatteli ja vaipui syvään uneen.