Einoa kiukutti.

– En enää ikinä leiki Aarnin kanssa, hän ajatteli. – Olkoot kaikki päiväkodin lapset! Minä muutan ulkomaille ja pysyn siellä!

Ja niin Eino pakkasi reppunsa ja suuntasi kohti läheistä metsää. Hän päätti rakentaa itselleen majan. Hän rakensi sitä kolme tuntia ja siitä tuli oikein hieno. Siinä oli sammalsohva ja kivituoli ja kävyillä koristeltu oviaukko.

– Ei hassumpi, tuumasi Eino ja tarkasteli uutta kotitaloaan. „Mitähän Aarni nyt sanoisi?“

Sitten Eino muisti riidan. – Olkoon Aarni ja kaikki muutkin lapset, hän tuumi ja kömpi majaansa. Mutta juuri silloin hän huomasi maassa kimaltelevan lasipullon. Se näytti vanhalta.

– Ei hullumpi aarre, tuumasi Eino ja hieraisi pullon kylkeä. Silloin lasin sisältä pöllähti esiin savua.

– Apua! ajatteli Eino mielessään, mutta ei ehtinyt sanoa mitään, sillä pian hänen edessään seisoi ilmielävä henkiolento.

– Huh, henkäisi Eino peloissaan.

Olento karautti kurkkuaan ja esittäytyi.

– Minä olen pullon henki. Koska päästit minut vapaaksi, saat esittää kolme toivomusta ja minä täytän ne.

Eino riemastui. Vihdoinkin hän saisi oman legoraketin ja uuden polkupyörän. Vai pitäisiköhän sittenkin toivoa uima-allasta? Tai peräti lelukauppaa? Nyt kun sai toivoa mitä vain, olikin vaikea keksiä mitä halusi.

– Haluaisin olla supersankari, tuumasi Eino viimein.

– Saamasi pitää, henki vastasi ja samassa Einon päälle ilmestyi sinipunainen trikooasu. Hän oli aivan oikean hämähäkkimiehen näköinen.

– Upea, henkäisi Eino. Hän kiipesi kokeeksi majan seinää pitkin ja huomasi olevansa ketterä kuin orava.

Henki katseli poikaa huvittuneena ja karautti taas kurkkuaan. – Toinen toivomuksesi, herra?

Eino katsahti sinipunaista asuaan ja mietti hetken.

– Saisinko minä vielä ritarivarusteet? hän ehdotti.

– Saamasi pitää, vastasi henki ja loihti esiin rautaisen kypärän, kilven ja miekan.

Eino kiljaisi riemusta. Kunpa Aarni vain näkisi…

Samassa Einolle tuli alakuloinen olo. Jotain tärkeää puuttui. Päiväkodissa oli Aarni ja Veera ja paljon muitakin ystäviä, jotka halusivat leikkiä hänen kanssaan. Sitä paitsi Einoa palelsi.

– Kolmas toivomuksesi, herra? henki kysyi.

– Tahtoisin sittenkin omat vaatteeni takaisin, huokasi Eino.

– Saamasi pitää, vastasi henki ja toivomus toteutui. Samassa henki oli poissa, sillä kaikki kolme toivomusta oli käytetty.

Eino tuijotti apeana tyhjää lasipulloa ja tunsi itsensä yksinäiseksi. – Kaverit ovat sittenkin parasta maailmassa, hän ajatteli.

Eino pakkasi reppunsa ja vilkaisi majaansa viimeisen kerran. Oli aika palata päiväkotiin.