Olipa kerran kuningas, jolla oli kaksitoista kaunista tytärtä. Kuningas rakasti prinsessojaan kovasti, eikä halunnut heille koskaan tapahtuvan mitään pahaa.

Nuo kaksitoista prinsessaa jakoivat keskenään saman huoneen. Kun he menivät nukkumaan, ovet lukittiin. Mutta kuitenkin joka aamu heidän kenkänsä olivat kuluneet, aivan kuin prinsessat olisivat tanssineet koko yön. Kuningas ei voinut ymmärtää, miten tämä tapahtui.

Niinpä hän sanoi:

– Se joka saa selville, mitä prinsessat tekevät öisin, saa yhden prinsessoista puolisokseen.

Linnaan virtasi innokkaita nuorikaisia arvoitusta ratkaisemaan. Mutta kukaan heistä ei saanut selville, mitä prinsessat öisin tekivät.

Eräänä päivänä kaupunkiin saapui nuori sotilas, joka oli haavoittunut taistelussa. Hän kuuli kahdentoista prinsessan arvoituksesta vanhalta naiselta, jota oli pysähtynyt auttamaan kadulla.

– Minä aion saada selville, mihin prinsessat lähtevät tanssimaan öisin, nuorukainen innostui.

– Vai niin, sanoi vanha nainen. – Olet hyväsydäminen poika, ja siksi haluan sinua auttaa.

– Ota tämä taikaviitta mukaasi, nainen neuvoi. – Siitä voi olla apua, sillä se tekee sinusta näkymättömän. Muista myös olla syömättä ja juomatta mitään, mitä prinsessat sinulle tarjoavat.

Sotilas kiitti vanhaa naista ja jatkoi matkaansa. Kun hän saapui palatsiin, hänet toivotettiin tervetulleeksi. Hän sai uudet vaatteet ja huoneen aivan prinsessoiden huoneen vierestä.

Juuri kun poika oli menossa vuoteeseen, vanhin prinsessoista toi hänelle lasin viiniä. Poika muisti vanhan naisen neuvon ja kaatoi viinin huomaamattomasti pois. Sitten hän kävi makuulle ja esitti nukkuvaa.

Prinsessat nauroivat, sillä he luulivat, että poika oli juonut viiniin sekoitetun unilääkkeen. Sitten he ottivat esiin kauneimmat vaatteensa ja tanssikenkänsä.

Poika teeskenteli olevansa syvässä unessa, mutta seurasi prinsessoita vuoteestaan. Hän näki vanhimman prinsessan taputtavan sänkynsä päätyä, jolloin salainen luukku lattiassa aukesi. Aukosta lähti portaat alaspäin. Poika katseli, kun prinsessat hävisivät luukusta yksi toisensa jälkeen. Sitten hän hyppäsi sängystä ja laittoi näkymättömyysviitan ylleen.

Rynnätessään tyttöjen perään poika törmäsi kiireessä nuorimman prinsessan mekonhelmalle. Tuo prinsessa oli viimeinen jonossa.

– Joku astui helmalleni! huusi nuorin prinsessa.

– Hölynpölyä, vastasivat sisaret. – Ei täällä ole ketään.

Prinsessat jatkoivat matkaa salakäytävää pitkin. Hetken kuljettuaan saattue saapui metsään, jonka puut hehkuivat hopeisina kuun valossa. Pimeydestä häilähteli esiin tuulenväreessä kimmeltäviä pajunoksia ja sammalmättäitä, joilla lojui hohtavia hopeakiviä.

Poika halusi ottaa jotain mukaansa, ja niinpä hän katkaisi pienen hopeisen puunoksan. Nuorin prinsessa kuuli oksan katkeavan.

– Kuulitteko tuon äänen, hän kysyi, mutta kukaan muu ei ollut kuullut mitään.

He tulivat toiseen metsään, jossa puut olivat kultaa, ja vielä kolmanteen, jonka puut oli tehty timanteista. Rubiinit ja smaragdit loistivat kuunvalossa kuin lumihiutaleet talviyönä. Poika hidasti hiukan vauhtiaan ja katseli ympärilleen suu auki ihmetyksestä. Kimaltelevia timanttioksia riitti hänen edessään niin kauas kuin silmä kantoi. Metsän täytyi olla taiottu.

Poika katkaisi oksan jalokivipuusta. Nuorin prinsessoista kuuli taas äänen, mutta muut sisaret sanoivat hänelle, että kaikki oli vain mielikuvitusta.

Timanttimetsän toisella puolella oli järvi. Järven rannassa oli kaksitoista soutuvenettä, joissa kaksitoista komeaa prinssiä odotti prinsessoitansa. Poika piiloutui nopeasti veneeseen, joka kuljetti nuorinta prinsessaa.

Ja kun prinsessat saapuivat kauniiseen linnaan, he tanssivat läpi yön prinssiensä kanssa.

Poika kuunteli musiikkia ja seurasi kuninkaantytärten tanssia. Vapautunut riemu loisti tyttösten kasvoilta. Poika ymmärsi nyt, miksi prinsessat olivat salanneet ilonpitonsa isältään; tämä olisi ehkä kieltänyt tyttöjä tanssimasta.

Aamun sarastaessa prinssit soutivat prinsessansa takaisin järven toiselle puolelle. Poika seurasi mukana yhä näkymättömyysviittaansa kietoutuneena.

Rannalle päästyään prinsessat juoksivat metsien lävitse. Kun he lähestyivät linnan portaita, poika juoksi prinsessojen edeltä salakäytävään.

Prinsessat meinivät huoneeseensa nukkumaan, kukin omaan sänkyynsä.

Aamulla poika polvistui kuninkaan eteen ja kertoi salaisesta portaikosta tyttöjen makuuhuoneessa. Hän ojensi kuninkaalle kultaisen ja timanttisen oksan. Prinsessat katsoivat poikaa epäuskoisena. Lopulta he tunnustivat isälleen yölliset retkensä.

– Onnitteluni, sanoi kuningas pojalle. – Sinä ratkaisit arvoituksen.

Poika kumarsi ja tarttui tämän käteen.

– Armollinen kuningas, pyydän, ettette rankaise tyttöjä. He eivät ole tehneet pahaa, päinvastoin. Miksi ette järjestäisi tanssiaisia omassa linnassanne?

Hyväsydäminen kun oli, taipui kuningas pojan pyyntöön. Niin pidettiin linnassa suuret juhlat, ja prinsessat saivat tanssia aamuun asti.

Ja kuten oli luvattu, poika sai mennä naimisiin prinsessan kanssa. Hän valitsi nuorimman, ja tulevina vuosina he tanssivat monta monituista kertaa ja elivät elämänsä onnellisena loppuun asti.