Hilda istui jättilumikasassa ja tökki siihen nyrkillä isoja koloja huoneiksi. Lumitalossa oli jo kolme kerrosta ja minilumipalloja huonekaluina. Talvi-illan pehmeät hiutaleet valuivat pimeältä taivaalta hiljalleen talon päälle ja Hildan nenälle. Pihalla oli rauhallista, vain naapuritalon ikkunan takaa kuului hiljaista musiikkia. Oman kodin ikkunassa näkyi kynttilänvalo ja päiväkodissa askarrellut lumihiutaleet. Hilda tiesi, että äiti leipoo korvapuusteja.

Hilda muotoili märillä tumpuilla pienenpieniä sänkyjä huoneisiin. Lumi oli täydellisen muovailuvahamaista, ja melkein harmitti valmiiksi, ettei siitä ehtisi millään tehdä niin paljon kaikkea hienoa kuin teki mieli. Hän voisi tehdä lisää huoneita ja sänkyjä ja pöytiä siihen asti, että olisi ihanihan pakkopakko juosta sisälle pissalle ja lämmittämään jäisiä sormia ja varpaita patteria vasten. Ei hän nyt malttaisi. Tämä oli maailman parasta lunta.

Hilda koitti olla ajattelematta pissahätää ja kylmiä varpaita ja keskittyi kovasti muotoiluun. Olohuoneeseen mahtui pitkulainen lumipallo, se oli sohva. Sohvalla pötkötteli… Hmm…koira. Eikun sammakkolapsia! Hildaa hihitytti. Se olisi sammakkotalo, sammakkomummujen ja sammakkovanhempien ja ainakin kymmenen sammakkolapsen talvikoti. Hilda pyöritteli tosi monta pikkuista lumihippusta sammakoiksi ja asetteli ne ympäri taloa. Niiden iskä leipoi pullia keittiössä!

Ei Hilda mitenkään, eikä missään nimessä, malttaisi jättää sammakoita yksin ja vaan lähteä kotiin, ei noin vain voisi. Muttei voisi kyllä housuunkaan pissata. Oli jo niin pimeää, ettei melkein voinut nähdä pikku huoneita kunnolla. Hilda vilkuili koti-ikkunaan. Ehtisiköhän äiti leikkiä sammakoilla? Hän päätti työntää niin monta lumisammakkoa taskuun, kuin saisi mahtumaan.

Mars suoraan vessaan riisumaan märkä haalari ja kylmät sammakot taskuista vihreään muoviämpäriin. Hilda piti käsiä lämpimän veden alla aika pitkään ja katseli peilistä punaista nenäänsä, jota nauratti ja kutitti. Varpaita vähän pisteli kun ne lämpenivät. Ne kipristelivät lämmintä lattiaa vasten tyytyväisinä. Koko Hilda suli ja puki sinisen pyjaman päälleen, työnsi varpaat villasukkapesiin hihittelemään.

Ämpärillinen sammakoita pääsi olohuoneen ikkunan taakse parvekkeen pöydälle niin, että Hilda näki ne sisältä. Tai melkein näki, jos painoi nenän kiinni ikkunaan. Sitten hän avasi telkkarin ja möyri isoon nojatuoliin katselemaan lastenohjelmia sammakoiden kanssa. Sammakot huusivat ikkunan takaa, että ne haluavat katsoa Kaapoa, ja Hilda suostui, vaikka Kaapo onkin pienempien ohjelma. Äidin villapaidasta sai pehmeän pesän, varpaat melkein nukahtivat sen sisällä. Hän katsoi niin monta lastenohjelmaa, että muuttui osaksi nojatuolia, ja silloin äiti tuli viereen ja villapaitapesään ja hipsutti hänen korvaansa:

— Täälläkö minun pikku Hildani kääryleenä köllöttää? Pieni punanenu höpöpupu löllöttää?

Hilda laittoi silmät kiinni ja käpristyi kiinni lämpöiseen äitiin. Juuri ennen nukahtamistaan hän kuiskasi:

— Parvekkeella asuu nyt sammakkoperhe. Simmakkosammakkolumilapset ämpärissä. Ne halusivat katsoa Kaapoa.

Hilda ei enää huomannut, kun äiti kantoi hänet omaan sänkyynsä unikaverivuoren juurelle ja peitteli lämpöiseksi toukaksi. Hän oli jo matkustanut sammakoiden talvimaahan lumijuhliin ja pomppelehti huopatossuissaan mukana sammakoiden letkajenkassa kuusten välissä niin, että pipo ei pysynyt päässä.

Kun Hilda kipaisi aikaisin aamulla ämpäri kainalossa pihalle katsomaan sammakkotaloa, hän näki heti, että siihen oli tullut paljon lisää huoneita. Niitä oli ainakin seitsemän ja niissä oli huonekalutkin. Pakkanen oli jäädyttänyt huoneet kimaltaviksi ja hienoiksi. Aamun ujot pikkuhiutaleet kiepppuivat taivaalta ja laskeutuivat varovasti koristamaan uuden talon kattoa kuin timantit.

Hilda henkäisi hämmästyneenä ja silitti jättikasan juhlavia seiniä, asetteli sitten varovasti ämpäristä sammakkolapset uuteen kotiinsa juhlimaan ja ihaili sitä kaikkea hienoutta ihan hirveän kauan. Kun oli melkein vilu, äiti tuli isossa toppatakissaan, kori sylissä ulos ja huhuili:

— Pullapostia Hildalle! Mikrolämpöisiä korvapuusteja ja mehua lumisammakoille! Paksut viltit kaikille!

Hilda asetteli pikkusammakot viltille pullalautasen ympärille ja ryömi äidin syliin viltin sisälle. Sammakot kertoilivat hauskoja lumisatuja ja söivät melkein kaikki pullat. Sitten ne nukahtivat yhteen kasaan. Hilda ja äiti nauroivat kuorsaaville sammakoille niin, että pullanmurut lensivät suusta ja varpaat tikahtuivat villasukissa. He joivat kaiken kuuman mehun. Yhtenä isona villapeittomöykkynä äiti ja Hilda istuivat sylikkäin ja laskivat tähtiä, miettivät, asuuko jollain niistä lumisammakoita.

Sen pituinen se.