Mari Mörö

Olen vuonna 1963 syntynyt kirjailija, kustannusalan monitoimija ja viherturaaja. Asun, askartelen ja hoidan puutarhaa Mörönperällä Mikkelissä.

Olen julkaissut lukuisia aikuisten romaaneja, joista parhaiten tunnetaan Kiltin yön lahjat (1998). Olen kirjoittanut myös nuorten romaaneja sekä lastenkirjoja. Lisäksi olen naputellut puutarhapakinoita ja muita kasviaiheisia juttuja eri lehtiin ja tehnyt puutarhaohjelmia radioon. Puutarha-aiheisista teksteistäni on koottu useita garden writing -kirjoja. Neljäs, runsaasti kuvitettu puutarhakirjani Kukkasuutarin sielu ilmestyi keväällä 2015.

Olen opettanut luovaa kirjoittamista vuodesta 1987 lähtien. Vahvuuteni opettajana on oppilaan oman äänen ja tyylin huomioiminen sekä laaja tyylilajien tuntemus. Olen toiminut sanataideohjaajana myös eri oppilaitoksissa, muun muassa Tampereen yliopistossa ja Taideteollisessa korkeakoulussa. Vuodesta 2011 lähtien olen ohjannut kirjoittajia omalla verkkokurssillani. Lisäksi vedän kesäaikaan Mörönperällä proosakirjoittamisen intensiivikursseja.

Julkaistut teokset Iltasatu-palvelussa