Miska oli hyvin pikkuruinen mörkö. Hän oli mitä suurimmalla varmuudella maailman piskuisin mörkö. Miska oli niin pikkuriikkinen, ettei juuri kukaan ollut huomannut häntä. Hän oli itse asiassa yhtä pitkä kuin hammastikku. Se ei ole kovin paljon se.

Miska asusti hylätyn kartanon ikivanhassa piirongissa. Piironki oli Miskalle hyvin suuri. Hänelle riitti pari laatikkoa, joihin hän oli sisustanut viehättävän kotinsa. Moni olisi pitänyt Miskan kotia vierailun arvoisena paikkana, jos olisi tiennyt Miskan kodista.

Eräänä päivänä Miska päätti löytää itselleen työtä. Ongelma oli, että hän ei tiennyt, millaista työtä maailman pienimmälle mörölle olisi tarjolla. Miska mietti asiaa pitkään. Hän ei keksinyt yhtäkään sopivaa ammattia.

Miska oli surullinen.

Miskaa harmitti.

Hän halusi tehdä työtä ja tuntea itsensä iloiseksi työpäivän jälkeen.

– Työn tekeminen on tärkeää, Miska sanoi peililleen.

Miska pohdiskeli asiaa aamiaispöydässä, kastellessa pientä heinäänsä ja juodessaan pisaran vettä. Mutta hän ei vieläkään keksinyt, mitä voisi työkseen tehdä.

Miska päätti pyytää apua rouva Ágotalta.

Miska tiesi, että rouva Ágota oli kiltti ja mukava nainen. Hän oli tehnyt työtä teatterissa. Rouva Ágota oli näyttelijätär.

Ja toisin kuin monilla ihmisillä, rouva Ágotalla ei ollut kiire.

Miska astui ulos kartanon hienosta pääovesta. Hän törmäsi puutarhan nurmikolla sisiliskoon.

– Huomenta, sisilisko sanoi.

– Huomenta vain, Lizi, Miska tervehti sisiliskoa. – Olen matkalla rouva Ágotan luo.

– Ahaa, sisilisko sanoi.

– Minä haluan löytää itselleni työtä, Miska jatkoi.

– Ahaa. Vai niin, Lizi-sisilisko sanoi.

Lizi ei koskaan ollut monisanainen kaveri. Mutta hän tarjoutui viemään Miskan rouva Ágotan luo.

Rouva Ágotalla oli mukava talo. Miska kiipesi portaita etuovelle. Sitten hän koputti ovea. Kukaan ei kuullut. Hän koputti kovempaa. Mutta kukaan ei kuullut.

Miska oli tottunut tähän. Pieni mörkö ei saa aikaiseksi kovaa ääntä. Toisinaan se on ongelmallista. Miska vilkaisi ylös ovikelloon. Miten minä yletyn painamaan ovikelloa? Miska ihmetteli.

Miska toivoi, että oven vieressä olisi pienet tikkaat piskuisille vieraille. Sellaisiakin löytyy maailmassa. Ja pienetkin vieraat haluavat soittaa ovikelloa. Tai ovikello voisi olla ihan minun korkeudellani. Se vasta olisi helppoa, mörkö tuumasi.

Miska huokaisi ja alkoi pomppia. Pieni mörkö putosi pepulleen.

– Voi ei.

Miska alkoi kiivetä ovea ylöspäin. Pieni mörkö humpsahti taas pepulleen.

– Voihan viikset.

Miska kasasi kiviä keoksi ja yritti päästä kivikeolla korkeammalle. Mutta pieni mörkö tipahti pepulleen.

– Voi kissantassut!

Hän otti nenäliinan ja pyyhki hikeä otsaltaan. Silloin pihatieltä kuului askelia. Se oli rouva Ágotan koira Max.

– Sanoiko joku kissa? koira kysyi ja nuuski ilmaa.

– Terve, Max, Miska sanoi.

Koira huomasi Miskan ja sen huiskahäntä alkoi heilua iloisesti.

– Olipa hyvä nuuskutusreissu, Max ilmoitti.

– Voisitko painaa ovisummeria? Miska pyysi.

Max katsoi ylös ovikelloon. Koiran häntä heilui.

– Totta kai, Max sanoi ja pomppasi ilmaan. Koiran nenä tönäisi ovikellon nappia. Talon sisältä kuului surinaa.

– Kiitos, Max, Miska sanoi.

– Helppo juttu. Etsin lisää nuuskittavaa, se on mielipuuhaani, Max kertoi ja juoksi talon taakse.

Miska kuuli askelia oven takaa. Ovi avautui. Ovella seisoi rouva Ágota. Hän katseli ympärilleen.

– Hassua, minä kuulin mielestäni ovikellon surraavan, rouva Ágota sanoi.

– Tervehdys, Miska sanoi niin kovaa kuin jaksoi.

Rouva Ágota katsoi alaspäin. Hän tarkensi katsettaan ja näki vihdoin Miskan.

– Tervehdys sinulle. Mitä kuuluu, pieni olento? Rouva Ágota kysyi.

– Haluaisin neuvoja. Nimeni on Miska, pieni mörkö kertoi.

– Selvä se. Kerro vain, jos minä voin jotenkin auttaa sinua, Miska, rouva Ágota sanoi.

Rouva Ágota laskeutui alas. Hän nosti Miskan ylös kämmenellään.

– Haluaisitko kuumaa kaakaota? Rouva Ágota kysyi.

Miska oli hyvillään.

– Vain pienen pisaran, mörkö selitti.

– Selvä se. Minulla pitäisi olla nukketalon kaakaokuppeja, sopiiko se sinulle? rouva Ágota kysyi.

Miska nyökkäsi.

Rouva Ágota vei Miskan olohuoneeseen ja laski hänet istumaan pehmeälle sohvalle. He joivat kaakaota ja murustelivat suklaakeksiä. Rouva Ágota silitteli kissaansa, joka mulkoili Miskaa väsyneesti.

Seinäkello tikitti. Ulkona lauloi lintuja. Miska tunsi olonsa mukavaksi rouva Ágotan kodikkaassa asunnossa. Hän piti myös kaakaokupistaan. Siihen oli maalattu pienen pieniä kukkia. Pikku hiljaa mörkö uskaltautui kertomaan toiveestaan löytää töitä. Hän kuvaili myös pieneen kokoonsa liittyviä ongelmiaan. Rouva Ágota kuunteli, nyökytteli ja pohti.

– Toisinaan pienoinen koko voi olla myös etu, rouva Ágota arveli. – Minulla on idea. Ja se voisi toimia!

Miskan kasvoille levisi odottava hymy. Rouva Ágota kumartui Miskan eteen ja kuiskasi hänelle ajatuksensa. Miska alkoi hymyillä aina vain enemmän. Rouva Ágota kertoi, että Miska voisi tehdä töitä kotonaan. Miska pomppi sohvalla. Mutta häntä alkoi äkkiä arveluttaa.

– Luuletko, että minä pystyisin siihen? Miska epäili.

– Minä uskon niin, rouva Ágota vakuutti.

– Niinkö?

– Minä autan sinua, rouva Ágota lupasi ja he kättelivät.

Parin viikon kuluttua siinä hylätyssä kartanossa, jossa Miska asusti, oli suuri yllätys yleisölle. Kartanon kuistille oli tehty iso kyltti.

Siinä luki:

Maailman pikkuruisin teatteri ylpeänä esittää:

Maailman piskuisin mörkö.

Ihmisiä tuli jonossa sisälle kartanoon. He istuutuivat innoissaan tuoleihin, jotka oli asetettu ikivanhan piirongin eteen. Piirongin laatikoiden välissä oli maailman pienin esirippu. Sen takana jännitti Miska. Esitys oli pian alkamassa.