Kaunotar ja Hirviö

Kirjoittanut Gabrielle-Suzanne de Villeneuve

Kuvittanut Liga Klavina

Lyhennetty suomennos Jenni Joru

Olipa kerran varakas kauppias, jolla oli kolme tytärtä. Taas kerran kauppias oli lähdössä pitkälle matkalle hoitamaan liikeasioitaan. Lähtiessään hän kysyi tyttäriltään mitä he haluaisivat tuliaisiksi. Vanhin tytär pyysi isäänsä tuomaan kaulakorun, keskimmäinen tytär halusi kauniin huivin, mutta nuorin tytär, Kaunotar virkkoi: ”Isä rakas, en halua mitään tuliaisia. Haluan vain, että palaat matkoiltasi kotiin terveenä ja kunnossa!” Kauppias ei kuitenkaan antanut periksi vaan kyseli kyselemistään. Lopulta Kaunotar antoi myöten ja pyysi isäänsä tuomaan tuliaisiksi vain yhden ainoan ruusunkukan, sillä hän oli luonteeltaan vaatimaton ja ystävällinen.

beauty2c

Niin lähti kauppias matkaan. Hän kävi monissa kaukaisissa maissa, neuvotteli liiketoimista, möi tuotteitaan ja osti tilalle tavaroita, mausteita ja kankaita kotimaahansa tuotavaksi. Vanhimmalle tyttärelleen hän osti merenrantakaupungista kauniin kaulakorun, joka oli tehty suurista vaaleanpunertavista helmistä. Keskimmäiselle tyttärelleen hän tinki suurkaupungin basaarista sinipunaisen silkkihuivin, jossa oli pitkät hapsut ja kultakirjailut. Ruusunkukkaa hän ei tietenkään ostanut, kauppias näet ajatteli, että hankkisi sen jostakin lähempää kotia, muutenhan se ehtisi lakastua pitkän matkan aikana.

Lopulta kauppias palasi kotimaahansa. Kaunottaren tuliaistoive juolahti hänen mieleensä vasta kotimatkalla talvisen metsän halki. Tien molemmin puolin kohosi korkeat kinokset ja tuuli ajoi aukeilla paikoilla lunta tielle. Mistä kauppias voisi tähän aikaan vuodesta löytää ruusunkukan?

beastscastle2

Silloin tie teki mutkan ja kulki ohi linnan, jota kauppias ei muistanut aikaisemmilla matkoilla nähneensä. Ällistyksekseen kauppias huomasi, että linnan ympärillä oli ihastuttava puutarha täynnä hedelmäpuita ja kukkivia pensaita. Kauppias laskeutui hevosensa selästä ja astui muurissa olevasta portista puutarhaan. Muurien sisäpuolella ei käynyt talvinen tuuli, eikä puutarhan nurmelle ja hiekkakäytäville satanut lunta. Hetken aikaa ihmeteltyään ja etsittyään kauppias löysikin täydessä kukassa olevan ruusupensaan. Hän otti vyöltään veitsen ja leikkasi ruususta oksan. Samassa tumma pilvi työntyi auringon eteen ja puut värisivät jäätävässä tuulessa. Puutarhaa ympäröivän muurin harjalta loikkasi kauppiaan eteen valtava hirviö.

Hirviö oli suuri ja punaturkkinen, sen otsa oli vihan rypistämä ja kulmista kasvoi suuret käyrät sarvet. Peto paljasti valkoiset hampaansa ja murisi matalalla äänellä: ”Kuolevainen! Kuka on antanut luvan leikata oksan ruusupensaastani?”

Kauhistunut kauppias lankesi maahan pedon jalkoihin ja aneli sitä säästämään henkensä: ”Ole armollinen!  Minulla on kolme tytärtä, jotka vielä tarvitsevat minua. Olen vaurastunut kauppamatkoillani. Saat mitä tahansa, kunhan vain säästät henkeni!” Hirviö kohottautui seisomaan täyteen mittaansa ja mittaili katseellaan arvioiden pelosta vapisevaa kauppiasta ja ratsua, joka tempoi kauhuissaan appelsiinipuuhun sidottuja ohjaksiaan.

beast

”Kenelle leikkasit oksan ruusupensaastani?” hirviö kysyi. ”Nuorin tyttäreni, Kaunotar, pyysi tuliaiseksi ruusunkukan, mutta niitä ei saa mistään tähän aikaan vuodesta. Sitten näin ihmeellisen puutarhasi, löysin kukkivan ruusupensaan ja ajattelin, että leikkaan hänelle yhden kukan viemisiksi” tunnusti kauppias. Sitten hirviö vilkaisi ruusua, jonka terälehdille alkoi putoilla lumihiutaleita ja tummia pilviä. Hän sanoi: ”Lähetä nuorin tyttäresi tänne kuukauden kuluttua tästä hetkestä, niin säästän henkesi. Lupaan, ettei hänelle tapahdu mitään pahaa.” Sitten hirviö käännähti ja loikki mahtavin hypyin puutarhan varjoihin. Tuuli tyyntyi ja aurinko tuli varovasti esiin. Ilma alkoi taas lämmetä ja muutama pikkulintu rohkaistui laulamaan. Kauppias nousi vapisten seisomaan, oikoi vaatteitaan ja poimi maasta ruusunoksan. Hän palasi raskain mielin hevosensa luo, talutti sen ulos puutarhasta ja jatkoi kotimatkaansa.

Tyttäret olivat ikionnellisia isänsä paluusta. Vanhin kiinnitti heti helmet kaulaansa ja sormeili mielissään niiden hohtavaa pintaa. Keskimmäinen tytär levitti huivin hartioilleen ja pyörähteli ympäri niin, että huivin kirjailut välkähtelivät. Kaunotar hyppäsi isänsä kaulaan ja rutisti häntä lujaa. Hän laittoi ruusun heti maljakkoon, jossa se kukki päiväkausia levittäen hurmaavaa tuoksua kauppiaan taloon. Kauppias vain oli onneton, eikä mikään saanut häntä ilahtumaan.

Kun kuukausi alkoi lähetä loppuaan, joutui kauppias lopulta tunnustamaan Kaunottarelle mitä oli tapahtunut. Kaunotar säikähti ensin kovasti, mutta rohkaisi mielensä ja lupasi lähteä hirviön luokse. Olihan peto luvannut, ettei Kaunottarelle tapahtuisi mitään pahaa. Määräajan tullessa kauppias nosti Kaunottaren taakseen hevosen selkään ja palasi pedon linnaan. He ratsastivat vaitonaisina muurissa olevasta portista. Hirviön puutarha oli, jos mahdollista, vielä entistäkin kauniimpi, mutta siellä ei näkynyt ketään. He jatkoivat matkaa linnanpihalle, mutta eivät tavanneet sielläkään Hirviötä. Isä ja tytär astuivat sisälle linnaan.

Kauppias ja Kaunotar kulkivat linnansalista toiseen löytämättä sen paremmin petoa kuin palvelusväkeäkään. Lopulta he saapuivat juhlasaliin, johon oli katettu illallispöytä kahdelle. Hetken epäröityään he istuutuivat alas. Näkymättömät kädet alkoivat heti palvella heitä. Kynttilät syttyivät, herkulliset ruokalajit toisensa perään ilmestyivät heidän lautasilleen ja likaiset astiat katosivat heidän edestään. Kun he olivat aivan kylläisiä, astui hirviö huoneeseen. Se oli heittänyt harteilleen jonkinlaisen viitan ja kumarsi kauppiaalle ja Kaunottarelle: ”Hyvästelkää nyt”. Hirviö kääntyi Kaunottaren puoleen ja virkkoi hiljaisella äänellä: ”Linnani on tästä lähtien kotisi, eikä sinulta puutu mitään.” Sitten peto käännähti kannoillaan ja katosi oviaukosta.

Isä ja tytär hyvästelivät toisensa linnanpihalla. Kauppias lähti surullisena kotimatkalle, Kaunotar sen sijaan palasi tutkimaan linnaa. Hän löysi pian kodikkaan kammarin, jossa oli iloinen tulisija, sijattu mukava vuode, kirjoituspöytä ja vaatekaappi. Kaunotar peseytyi ja kävi nukkumaan. Aamulla hän löysi vuoteensa vierestä kauniin mekon, pehmeästä villasta kudotun hartiahuivin ja sievät nahkakengät. Pöydälle oli tuotu tarjottimella aamupalaa.

Näin alkoi Kaunottaren elämä pedon linnassa.  Hän vaelteli kauniilla säällä tutkimassa puutarhan kasveja ja eläimiä, ja lueskeli sadepäivinä kirjastossa. Koko ajan näkymätön palveluskunta huolehti, että hänellä oli puhtaat, kauniit vaatteet ja herkullista ruokaa. Aluksi hän ei nähnyt hirviötä ollenkaan, mutta sitten hirviö alkoi joskus näyttäytyä hänelle puutarhassa kysyäkseen lyhyesti, puuttuiko Kaunottarelta jotain ja kaipasiko hän perhettään. Pian Kaunotar ei enää pelännyt hirviötä ollenkaan, vaan alkoi jutella pedolle yhä vilkkaammin ja etsiytyi sen seuraan aina, kun mahdollista.

together

Jonkin ajan kuluttua Kaunotarta alkoi kuitenkin vaivata koti-ikävä. Hän tiesi isänsä olevan huolissaan ja alkoi pyydellä hirviöltä lupaa käydä kotona tervehtimässä isäänsä ja sisariaan. Ensin hirviö kieltäytyi, mutta kun hän näki, kuinka alakuloiseksi Kaunotar kävi, hän lopulta heltyi ja suostui. Ennen kotivierailua hän antoi Kaunottarelle arkullisen koruja, kallisarvoisia kankaita ja hienoja astioita viemisiksi kotiväelle. Kaunottarelle hän antoi sormuksen ja sanoi: ”Viivy isäsi luona niin kauan kuin tahdot, mutta pidä tätä sormusta koko ajan sormessasi.  Jos sen väri tummuu, sinun on heti palattava linnaani.” Hirviö lähetti Kaunottaren matkaan.

Kauppias ja Kaunottaren sisaret ilahtuivat ikihyviksi, kun Kaunotar saapui vierailulle terveenä ja hyvissä voimissa. Sinä iltana kauppiaan talossa juhlittiin ja naurettiin aamuyöhön saakka. Kaunotar vietti isänsä ja siskojensa seurassa monta iloista päivää. Eräänä aamuna Kaunottaren sormuksen väri alkoi kuitenkin himmetä. ”Isä, kaikki ei ole hyvin, minun on heti palattava pedon linnaan!” Kauppias varusti hänet nopeasti paluumatkalle.

Tytär palasi hirviön linnaan illansuussa. Sormus oli muuttunut hänen sormessaan mustaksi, kylmäksi ja karheaksi. Kaunotar juoksi salista toiseen petoa etsien. Viimein hän löysi hirviön puutarhan syrjäisimmästä kolkasta, sen vanhimmasta ja metsittyneimmästä osasta.

beastingarden

Hirviö oli käpertynyt puun alle. Se ei liikkunut eikä vastannut, kun Kaunotar ravisteli ja kutsui sitä. Kaunotar tajusi, että hirviö oli kuollut. Se oli menehtynyt hänen poissa ollessaan. Kaunotar polvistui hirviön viereen itkien ja kietoi kätensä sen ympärille. ”Miksi kuolit, hirviö, juuri, kun olin oppinut rakastamaan sinua?” Silloin pedon turkki halkesi, hampaat, kynnet ja sarvet katosivat ja Kaunottaren edessä oli kaunis, nuori prinssi. Nuorukainen avasi silmänsä ja nousi ihmeissään juuri, kun ensimmäiset linnan palvelusväkeen kuuluvat juoksivat puutarhaan etsimään isäntäänsä.

”Minä ja palvelusväkemme olimme pahan velhon kiroamia, eikä kirous olisi rauennut, ellei joku olisi omasta vapaasta tahdostaan asettunut linnaani ja oppinut rakastamaan minua” huudahti prinssi ja tarttui Kaunottaren käsiin. ”Menethän kanssani naimisiin ja ryhdyt kuningattarekseni?” Ikionnellinen ja hämmästynyt Kaunotar suostui prinssin kosintaan. Ja niin palasi elämä ja ilo linnaan. Prinssi ja Kaunotar elivät yhdessä elämänsä onnellisina loppuun asti.

endsmaller