Valtteri Viirillä oli kauppa, jossa myytiin lippuja. Kun rakennettiin uusi koulu tai kerrostalo, Suomen lippu ostettiin Viiriltä. Kun perustettiin jalkapallojoukkue tai soittokunta, sen lippu tilattiin Viiriltä. Ja kun kaupungissa oli ulkomaisia vieraita, Viiriltä haettiin pienet liput, joilla lapset huiskuttivat kadun varressa.

Yleensä Viirin liput menivät nopeasti kaupaksi. Yksi poikkeus vain oli: eräs pieni Suomen lippu oli lojunut hyllyssä jo kuukausia, eikä se tuntunut kelpaavan kenellekään. Valtteri katseli ja käänteli sitä, eikä löytänyt mitään vikaa. Miksi kukaan ei ostanut sitä? Se oli todella kummallista.

Valtteri ei tiennyt, että pikku lippu pelkäsi. Se oli kuullut muiden lippujen kertovan, mitä kaikkea lipulta vaaditaan: on noustava yksin yläilmoihin, on liehuttava juhlavasti, on kestettävä tuulessa ja tuiskussa. Niinpä aina kun kauppaan tuli asiakas, pikku lipun sydän alkoi lepattaa. Sen sininen risti kalpeni, ja peloissaan se vetäytyi hyllyn perimmäiseen nurkkaan.

Eräänä joulukuun päivänä Viirin kauppaan tuli Lintusen perhe, joka halusi nimenomaan pienen lipun. Heillä oli maalla mökki ja sen pihalla lipputanko, joka oli paljon lyhyempi kuin suurissa kaupunkitaloissa.

– Olisi kiva saada lippu itsenäisyyspäiväksi. Kutsuttiin sukua katsomaan linnan juhlia, äiti Lintunen sanoi.

– Tämä on varmaan teille sopiva, Valtteri Viiri myhäili ja veti hyllyn perältä pikku lipun. Lippu pani vastaan niin että saumat ritisivät, mutta Valtteri ei huomannut mitään. Isä Lintunen maksoi lipun, se pantiin muovikassiin ja vietiin autossa mökille. Koko ajan sen arka sydän lepatti, ja tarkkasilmäinen olisi nähnyt, kuinka kassi tärisi takapenkillä.

Itsenäisyyspäivänä kaikki Lintuset, isä, äiti ja 7-vuotias Mikko, lähtivät nostamaan lippua salkoon.

– Mukavaa kun tuulee, näyttää hienommalta, sanoi isä ja otti pikku lipun esiin kassista. Äiti yritti kiinnittää lipun hakasia nostonaruun, mutta ne eivät millään auenneet.

– Kuinka ne tekevät näin tiukkoja, äiti ihmetteli ja käänteli muovisia hakasia. Hän ei tiennyt, että pikku lippu oli pannut vastaan kaikin voimin.

Isä tarttui vuorostaan hakasiin ja sai kuin saikin lipun kiinni naruun. Mutta kun hän yritti nostaa sitä salkoon, se juuttui jo parin metrin korkeuteen. Lippu pelkäsi niin, että kauhuntärinä sai narun menemään solmuille ja sykeröille.

Kun sotkut oli saatu auki ja nostonaru taas suoraksi, tehtiin uusi yritys. Isä yritti avata hakasia ja Mikko piti kiinni lipun toisesta päästä. Äiti seisoi valmiina lipputangon vieressä naru kädessään.

Siinä samassa järveltä nousi tuuli, joka sai lumen pöllyämään, ja hetkessä se ylitti pihan ja tarttui lippuun. Mikko hätääntyi ja päästi irti, ja samassa lippu irtosi myös isän kädestä. Voimakas puuska vei sitä pitkin pihaa ja lennätti sitten kohti puiden latvoja.

Pikku lippu melkein valkeni kauhusta. Vielä koskaan sen sydän ei ollut lepattanut näin hirveästi. Tuuli kieputti sitä eri suuntiin ylös ja alas ja koko ajan kauemmas mökistä. Kun puuskan voima sai sen saumat ritisemään, se tajusi, miten typerä se oli ollut.  Ihan turhaan se oli pelännyt tankoon nousemista – eihän se ollut mitään verrattuna tähän hirveään lentoon!

Vähitellen tuulen voima alkoi laantua ja lippu leijaili alemmas. Loppujen lopuksi se valahti tien varren katajaan. Neulaset pistelivät ja lumi oli kylmää, ja lippu huokasi, kun isä juoksi paikalle ja otti sen pensaasta alas.

Kun taas ryhdyttiin lipunnostoon, kaikki sujui kuin tanssi: hakaset aukesivat, naru juoksi, ja pikku lippu nousi vaivatta tangon huippuun hohtavan nupin juureen.

– Hupsu lapsi, sanoi lipputanko lipulle. – Päätit sitten viettää itsepäisyyspäivää.
– Enkä päättänyt, minua vain pelotti, pikku lippu tunnusti. – Mutta lentäminen on kauheaa! On hienoa kun on oma paikka ja tehtävä, ja minulla se on tässä.

Siinä samassa tuuli tarttui lippuun, ja  pian se liehui ylpeänä koko sinivalkoisessa komeudessaan. Aurinko paistoi, luminen järvi hohti, ja kuuset seisoivat valkeissa kaavuissaan juhlallisina kuin piispat. Kaukana alhaalla kantoivat isä, äiti ja pikku Mikko ulkotulia pihamaalle. Sitten kuului auton torven törähdys, ja kohta oli koko piha täynnä iloista puhetta ja naurua.

– Teillä on uusi! sanoi pihalla tytön ääni, ja pikku lippu näki, kuinka monet hymyilevät kasvot katsoivat ylöspäin.

– Se on Suomen lippu, ja nyt on Suomen syntymäpäivät, Mikko sanoi ja vilkutti iloisesti lipulle.

Lippu lepatti vähän. Mutta sen sydän ei enää lepattanut.