Olipa kerran hiiri, jolla oli monta hiirilasta elätettävänään. Joka päivä hiiri joutui pohtimaan, mistä löytäisi tarpeeksi ruokaa, jotta kaikki saisivat syödäkseen. Joskus talon ihmisiltä oli jäänyt leivänmurusia, jotka hiiri kuljetti lapsilleen iltapalaksi. Joskus se kulki pitkän matkan pellolle keräämään jyviä. Mutta aina jollekin hiirilapsista jäi kuitenkin nälkä.

Eräänä päivänä, kun ruokakaapi oli taas tyhjä, hiiri keksi.
– Nyt minä alan ommella vaatteita ja ryhdyn räätäliksi. Siitä minä saan sitten rahaa ja voin ostaa lapsilleni ruokaa yllin kyllin.

Kaikki sujui ensin hienosti. Hiiri ompeli lakkeja, sukkia ja säärystimiä hiirille ja muille metsän eläimille, ja vähitellen ruokakaappi alkoi kuin alkoikin täyttyä.

Eräänä päivänä ovelle saapui talon kissa. Hiirilapset säikähtivät ja menivät piiloon koloihinsa. Räätälihiiri tärisi pelosta, mutta sai kuitenkin kysyttyä:

– Hyvää päivää, herra Kissa, vikisi hiiri ääni pelosta täristen. – Minkälaista vaatetta olitte ajatellut?
– Haluan, että teet minulle takin, tokaisi kissa. – Onnistuuko?
– Kyllä, toki onnistuu, sanoi hiiri ja ryhtyi saman tien mittaamaan kissaa.
– Haluan muuten takin huomiseksi. Onnistuuko? kysyi kissa.
– Kyllä, toki onnistuu, lupasi hiiri ja saattoi kissan ulos.

Nyt oli hiiri pulassa. Se oli tehnyt vaatteita nimittäin vain itsensä kokoisille hiirulaisille. Vaatteen tekeminen kissan kokoiselle jättiläiselle tuntui mahdottomalta. Kangas oli valtavan suuri pienen hiiren mielestä. Niinpä se leikkasi kangasta pienemmäksi – ja saman tien leikkasi liian paljon.

Tuli aamu, ja tuli kissa innoissaan takkia hakemaan.
– Missä takkini on, kysyi kissa.

Kauhusta vavisten hiiri sanoi:
– Ei siitä takkia tullutkaan, vaan tulee… housut, se valehteli hätäpäissään.

Koko päivän hiiri yritti ommella housuja kissalle, mutta hermostuksissaan se leikkasi kankaan niin pieniksi paloiksi, ettei siitä saanut housujakaan.

Seuraavana päivänä kissa tuli ja kysyi:
– Missä housuni ovat?

Hiiri tärisi peloissaan ja sanoi kissalle:
– Ei siitä tullut housujakaan, vaan tulee…liivit.

Kissa lähti. Hiiri ryhtyi työhön. Kangas oli kuitenkin jo niin pienenä silppuna, ettei siitä millään liivejä syntynyt. Kissa tuli taas seuraavana päivänä ja kysyi:
– Missä liivini on ?
– Ei tullutkaan liivejä…

Kissa katsoi tärisevää hiirtä aivan läheltä ja sanoi: – No mikä siitä sitten tulee?

– Siitä tulee… kukkaro!

Seuraavana aamuna kissa tuli kukkaroaan noutamaan. Hiiri änkytti hädissään ettei nyt tullutkaan kukkaroa vaan tulisikin rusetti. Silloin kissalta meni maltti. Se hyökkäsi hiiren kimppuun. Hiiri ehti kuin ehtikin paeta poikastensa kanssa talosta.

Heti pimeän tultua hiiriperhe muutti pellon reunaan asumaan. Siellä he sitten elelivät syöden jyviä, ja hiiri ompeli vaatteita – mutta ei enää koskaan kissalle.

Sen pituinen se.