Olipa kerran kaukaisessa valtakunnassa eräs kaunis ja hyväsydäminen tyttö, jota kutsuttiin Tuhkimoksi.

Tuhkimon äiti oli kuollut tytön ollessa pieni, ja isä oli mennyt uusiin naimisiin. Isä rakasti tytärtään, mutta Tuhkimon uusi äitipuoli kohteli tyttöä julmasti. Kaiken lisäksi äitipuolella oli kaksi omaakin tytärtä, jotka kadehtivat ja inhosivat Tuhkimoa.

Muutaman vuoden kuluttua perhettä kohtasi uusi onnettomuus: Tuhkimon isä sairastui ja kuoli. Isän kuoltua Tuhkimon elämä muuttui yhä kurjemmaksi. Äitipuoli komensi Tuhkimoa tekemään yksin kaikki likaiset ja raskaat taloustyöt. Hänet karkoitettiin omasta huoneestaan talon ullakolle, ja hän sai ylleen vain vanhoja rääsyjä. Siskopuolet sen sijaan kulkivat kauniissa vaatteissa ja määräilivät Tuhkimoa mielensä mukaan. Päivästä toiseen Tuhkimo ahersi ja auttoi muita.

Samaan aikaan valtakunnan kuningas ilmoitti järjestävänsä suuret tanssiaiset, johon kutsuttaisiin kaikki valtakunnan naimaikäiset neidot. Kuninkaan poika oli tullut siihen ikään, että tälle piti etsiä puoliso. Kuningas arveli prinssin löytävän mieluisan puolison tanssiaisvieraiden joukosta.

Tuhkimon äitipuoli oli innoissaan. Hän tilasi kauniita kankaita, joista tyttäret saisivat itselleen upeat tanssiaishameet. Tuhkimo ompeli yötä päivää, jotta vaatteet valmistuisivat ajoissa. Tuhkimo olisi itsekin halunnut hameen, mutta kankaista ei riittänyt hänelle. Ilkeä äitipuoli ei halunnut Tuhkimoa juhliin. ”Sinun vaatteesi ovat aivan likaiset”, äitipuoli ilkkui. ”Saat jäädä kotiin pesemään pyykkiä!” Ja niin onneton Tuhkimo jäi kotiin toisten rientäessä tanssiaisiin.

Tuhkimo itki kohtaloaan lohduttomasti. Hän juoksi epätoivoissaan ulos puutarhaan ja heittäytyi suuren vaahterapuun alle. Silloin tapahtui kummia. Puun oksalla istunut kyyhkynen nousi ilmaan ja muuttui Tuhkimon silmien edessä hyväksi haltijakummiksi.

”Älä itke”, haltijatar sanoi lempeällä äänellä. ”On parempikin tapa päästä tanssiaisiin.”

”Mutta enhän minä voi lähteä tämän näköisenä”, sanoi onneton Tuhkimo. ”Odotahan vaan”, vastasi haltijakummi ja tarttui taikasauvaansa. ”Minä kyllä pidän huolen siitä, että sinusta tulee illan kaunotar.”

Haltija osoitti sauvallaan puutarhan suurta kurpitsaa, mutisi merkillisiä taikasanoja – bibidi bobidi boo – ja samassa kurpitsa muuttui upeiksi hevosvaunuiksi. ”Nämä ovat sinulle, kultaseni”, haltija hymyili. ”Seuraavaksi tarvitset vielä… ajurit!” ja samalla haltijakummin taikasauva muutti puutarhan nurmikolla vilistävät hiiret hevosajureiksi. ”Ja nyt viimeinen silaus”, haltija lausui ja pyöräytti sauvaansa Tuhkimon suuntaan.

Samassa Tuhkimon repaleiset vaatteet muuttuivat henkeäsalpaavaan kauniiksi tanssiaishameeksi. Tuhkimo henkäisi ihastuneena. ”Voi kiitos! Tämä on aivan ihana! Miten voin ikinä kiittää sinua?”

”Eipä kestä, tyttöseni” vastasi haltijakummi. „Riennä nyt mukaan juhlaan ja nauti sydämesi pohjasta.“

Tuhkimo nousi onnellisena vaunuihin.

Haltijakummi kääntyi vilkuttamaan Tuhkimolle. ”Muistathan kultaseni, että taika päättyy keskiyöllä”, hän sanoi vielä. ”Kun kello lyö kaksitoista, sinun pitää olla taas takaisin kotona.”

Niin Tuhkimokin pääsi tanssiaisiin. Kun Tuhkimo astui linnan tanssisaliin, ihmiset pysähtyivät ihastelemaan hänen kauneuttaan. Myös prinssi huomasi suloisen neidon ja pyysi tätä tanssimaan. Tuhkimo suostui mielihyvin.

Prinssi ja Tuhkimo tanssivat lopulta koko illan yhdessä. Muut tanssiaisvieraat ihmettelivät, kuka tuo tuntematon kaunotar on. Tuhkimon tanssiaispuku oli niin upea, että edes ilkeä äitipuoli ja sisarpuolet eivät tunnistaneet häntä.

Vähitellen kello alkoi lähestyä keskiyötä. Tuhkimo muisti haltijakummin taian raukeavan pian ja pelästyi. ”Anteeksi, mutta minun pitää lähteä”, hän sanoi prinssille ja kiiruhti pois juhlista. ”Odota, en tiedä edes nimeäsi!” prinssi huusi ja riensi hänen peräänsä, mutta turhaan.

Juostessaan alas linnan portaita Tuhkimo pudotti rappuselle toisen lasikenkänsä. Hän ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan kiirehti kohti vaunujaan. Hän ehti kotiin juuri, kun kello löi kaksitoista. Samassa vaunut muuttuivat kurpitsaksi, ajurit hiiriksi ja Tuhkimon kauniit tanssiaisvaatteet takaisin ryysyiksi.

Prinssi ei kuitenkaan antanut periksi. Hän oli rakastunut Tuhkimoon, vaikka ei tiennyt edes kuka tämä oli. Tytöstä ei ollut jäänyt jäljelle muuta kuin lasikenkä. Niin prinssin ei auttanut muu kuin kulkea valtakunnan halki ja antaa jokaisen nuoren neidon sovittaa kenkää jalkaansa. Se, jolle kenkä sopi, olisi prinssin tuleva puoliso.

Viimein prinssi saapui myös Tuhkimon kotiin. Tuhkimon sisarpuolet yrittivät saada kenkää sopimaan jalkoihinsa, mutta siro lasikenkä oli heille auttamatta liian pieni. Ilkeä äitipuoli yritti piilottaa Tuhkimon keittiöön, mutta prinssi huomasi hiljaisen tytön ja näki tässä jotain tuttua. ”Antakaa hänenkin sovittaa kenkää”, vaati prinssi. Lasikenkä sopi Tuhkimon jalkaan täydellisesti. Silloin prinssi ymmärsi, että Tuhkimo oli se sama suloinen tyttö, johon hän oli ihastunut tanssiaisissa.

Valtakunnassa vietettiin pian suuria häitä. Tuhkimosta tuli prinssin puoliso, ja he elivät yhdessä onnellisena elämänsä loppuun asti.