Oli kylmä ja pimeä talvi-ilta. Taivaalta satoi hiljalleen suuria, valkeita lumihiutaleita. Oli uuden vuoden aatto, vuoden viimeinen päivä.

Eräs köyhä tyttönen käveli pakkasessa katuja pitkin ilman kenkiä. Tytöllä oli mukanaan tulitikkuja, joita hän oli yrittänyt myydä ohikulkijoille. Mutta koko päivänä ei kukaan ollut ostanut yhtäkään tulitikkua. Nyt tyttöparka oli nälkäinen ja kylmissään, ja hän näytti hyvin onnettomalta.

Kävellessään katua pitkin pieni tulitikkutyttö katseli haikeana talojen ikkunoista sisään. Muiden ihmisten kodit näyttivät niin kauniilta. Ikkunoilla loistivat kynttilät, ja tyttö oli haistavinaan ulos asti herkullisen ruoan tuoksun. Omaan kotiinsa hän ei uskaltanut mennä, kun ei ollut saanut tulitikkujaan vielä myytyä. Tyttö pelkäsi, että isä olisi kovin vihainen.

Tyttö istahti katukivetykselle lepäämään. Hän peitti kylmät jalkansa hameenhelmaansa, mutta paleli silti. Tulitikku voisi ehkä lämmittää, hän tuumi. Tyttö poimi rasiasta yhden tikun ja raapaisi sitä seinää vasten. Tulitikku rätisi ja paloi kauniisti, ja lämmittikin hieman. Se helotti aivan kuin pieni kynttilä talojen ikkunalaudoilla.

Kun tyttö piti kättään tulitikun liekin ympärillä, syntyi ihmeellisen kaunis valo. Hän pystyi näkemään edessään suuren takan, jossa roihusi polttopuita. Takka lämmitti niin ihanasti, että tyttö ojensi jalkojaan sitä kohti. Silloin tulitikun liekki sammui ja takka katosi. Tyttö istui kadulla palanut tulitikku kädessään.

Tyttö sytytti uuden tulitikun. Kun hän taas katseli liekin valoa, tyttö näki silmiensä edessä pöydän, johon oli katettu kaunis, valkea liina ja hienoja posliiniastioita. Pöydällä höyrysi herkullinen hanhenpaisti. Tyttö ojensi kätensä kohti haarukkaa ja veistä. Silloin tikku sammui, eikä pöydästä näkynyt enää jälkeäkään.

Tyttö sytytti uuden tulitikun. Silloin hän istui joulukuusen juurella. Se oli kauniimpi kuin mitkään niistä kuusista, jotka tyttö oli talojen ikkunoista nähnyt. Kynttilät paloivat kuusen oksilla ja kauniit kristallipallot koristivat sen oksia. Hän kohotti kätensä kohti kuusta, mutta silloin tikku sammui.

Kun tyttö heitti tikun pois, hän huomasi taivaalla kirkkaita tähtiä. Yksi niistä teki taivaalle kauniin tähdenlennon. ”Nyt saan toivoa jotain”, ajatteli tyttö, sillä niin oli hänen isoäitinsä kerran opettanut. ”Voi, kunpa isoäiti olisikin nyt täällä”, tyttö huokasi.

Hän sytytti uuden tikun. Tällä kertaa tulitikun loisteessa seisoi vanha isoäiti, niin lempeänä ja rakastavana. ”Mummo!” huusi tyttö. ”Ota minut luoksesi. Minä tiedän, että olet poissa, kun tikku sammuu.” Ja hän sytytti äkkiä kaikki jäljellä olevat tulitikut, sillä hän halusi pitää isoäitinsä vielä luonaan. Tikut loistivat kirkkaasti yötaivasta vasten, eikä isoäiti ollut milloinkaan näyttänyt niin kauniilta ja ihanalta kuin nyt. Yhtäkkiä isoäiti näytti kutsuvan häntä luokseen. Tytöstä tuntui aivan siltä, kuin he olisivat nousseet korkealle kohti tähtien valoa. Pian pieni tulitikkutyttö ei enää tuntenut kylmää tai nälkää. Hän tunsi vain isoäidin rakkauden, ja hänellä oli hyvä olla.

Seuraavana päivänä katukivetykseltä löydettiin pieni eloton tyttönen. Tytön posket olivat yhä punaiset ja huulilla kareili hymy. Palaneet tulitikut olivat levinneet maahan hänen ympärilleen. ”Lapsiraukka on koittanut lämmitellä niillä itseään”, sanoivat ihmiset surullisina. He olivat kovin pahoillaan tytön puolesta.

Mutta kukaan heistä ei tietenkään osannut arvata, että pieni tulitikkutyttö oli nähnyt ihmeellisen kauniita asioita ja päässyt rakkaan isoäitinsä luokse.