Morsian ja sulhanen menivät naimisiin eräänä hyvin kauniina mutta tuulisena päivänä. Morsian oli pukeutunut runsashelmaiseen pitsimekkoon ja hänen kaulaansa koristi helmikoru. Morsian oli valinnut myös sulhasen juhlavaatteet, sillä hänellä oli tapana päättää kaikesta.

Morsian halusi lennokkaita hääkuvia, joten ei auttanut muu kuin kiivetä korkean hotellin näköalatasanteelle.

”Minulle kelpaavat vain täydelliset kuvat”, morsian vaati. ”Ovathan hiukseni varmasti hyvin?” ”Tietysti ovat, kultaseni!”, vakuutteli sulhanen tottuneesti.

”Hymyä!” huudahti valokuvaaja ja painoi laukaisimesta. Samassa tuulenpuuska pyyhkäisi katon yli. Ensimmäinen tuulahdus oli vielä vaaraton huiskaus, mutta toinen puuska liehutti jo morsiamen mekkoa. Kolmaskin puhallus tuli, ja se meni suoraan morsiamen pitsihameen alle. Mekko ampaisi ilmaan kuin raketti. Sulhanen ei ehtinyt suutaan avata, kun morsian jo leijui taivaalla. Kukkakimppu tipahti suoraan sulhasen käteen, mutta sitä hän ei hämmästykseltään edes huomannut.

Pahaksi onneksi tuuli kulki sinä päivänä merelle päin. Uimarannalla päivää paistattelevat ihmiset ihmettelivät taivaalla lepattavaa palloa. ”Ilmastonmuutos tuo mukanaan uusia lintulajeja”, he tuumivat ja käänsivät kasvonsa kohti aurinkoa.

Valkea pallo jatkoi matkaansa kohti merta. Satamassa työskentelevät miehet hämmästelivät vienoa kirkumista, joka kuitenkin peittyi morsiuspuvun kahinaan ja nostokurkien suhinaan.

Myös rajavartijat seurasivat ilmalentoa hämmentyneinä. Se, mikä taivaalla lensi, ei ollut käynyt tullin kautta. Ja sekös heitä harmitti!

Säikähdyksestä tointunut morsian liiteli vapautuneena taivaalla. Hän ihasteli allaan avautuvaa merimaisemaa ja tunsi olonsa sitä kevyemmäksi, mitä kauemmas ranta etääntyi. Kaikeksi onneksi morsian ei kärsinyt korkean paikan kammosta. Häntä nauratti, kun hän teki uintiliikkeitä ja hassutteli taivaankannella.

Pian tuulenvire alkoi heiketä. Ensin morsiuspuvun pullistelu tasaantui, sitten se loppui kokonaan. Yhtä nopeasti kuin hame oli ampaissut ilmaan, hävisi paine nyt mekon alta. Samalla kun morsian mietti, mitä sulhanen mahtoi ajatella, hän alkoi pudota.

Samaan aikaan erään valtamerilaivan kapteeni nautti kaikessa rauhassa leivoskahvejaan. Perämies ryntäsi kapteenin kajuuttaan:

”Tule heti komentosillalle! Jokin lähestyy kovaa vauhtia, mutta ei merta pitkin vaan ylhäältä ilmasta!”

Kapteeni säntäsi ylös ja melkein kompastui laivakoiraan. Hän oli niin innoissaan, että unohti ärähtää perämiehelle kahvihetkensä häiritsemisestä. Asia kuulosti kiinnostavammalta kuin mikään pitkään aikaan.

Tutkassa näkyi lähestymässä oleva piste. Saman näki kyllä paljaalla silmälläkin. Taustalta kuului kummaa ääntelyä, mutta perämies ei keksinyt, mitä se voisi olla. Mikä kumma taivaalta putosi?

Laivan kantta kuuranneet messipojatkin osallistuivat arvailuun. Eräs ehdotti haikaralta pudonnutta vauvanyyttiä, toinen astronautilta karannutta suojapukua.”Ei astronautin puku pidä tuollaista ääntä”, kolmas intti. ”Ufo se on.”

Tilanne oli innostava, mutta pieni hätä syntyi, kun huomattiin, että olento oli putoamassa suoraan kohti laivan kantta.

”Nyt nopeasti. Koko miehistö toimintavalmiuteen!” Kapteeni jakeli komentoja ja hykerteli mielessään. ”Tästä tulee jymytarina kapteenien vuosijuhlille.”

Mitä lähemmäs putoava esine tuli, sitä varmemmaksi kävi, että sillä oli kaksi jalkaa ja kaksi kättä, että se kirkui – ja että sen ympärillä liehui morsiuspuku.

Valkoinen nyytti läiskähti mereen noin kymmenen metrin päähän laivasta. ”Hiiohei, ei hätää”, huusivat merimiehet ja nostivat morsiamen laivaan. Tytön tukkalaite oli lennon aikana levähtänyt ja mekon pitsit olivat yhtä märkää solmua, mutta morsian oli silti sievin kapistus, mitä laivalla oli ikinä nähty.

Läpimärkä morsian pääsi heti lämpimään kylpyyn, mutta sen jälkeen oltiin ongelman edessä. Koska laivassa ei työskennellyt yhtään naispuolista henkilöä, ei osattu päättää, mihin tyttö puettaisiin. Ainoat sopivat vaatteet olivat messipoikien siivoushaalarit, mutta kapteenia arvelutti tarjota niitä.

”Antakaa tänne vaan”, huikkasi morsian. ”Sain hameista tarpeekseni.” Morsian ripusti vanhan mekkonsa naulaan, hyppäsi haalareihin ja kiipesi laivan komentosillalle.

”Olemme matkalla Kap Verdelle”, kertoi kapteeni. ”Otamme sinut mukaan, jos haluat tulla.” ”Kyllä minä haluaisin”, vastasi morsian, jonka hiukset tuuli oli sekoittanut, ”mutta en tiedä, miten voisin korvata matkani. Ja sulhaselta pitää kysyä myös.”

 

”Kysytään, kysytään. Sinähän voisit auttaa meitä keittiöhommissa”, ehdotti kapteeni, jonka herkkuruokaa oli sinappisilli.

”Oikeastaan minulla on unelma”, kuuli morsian itsensä sanovan. ”Minut on kasvatettu sieväksi neidiksi, mutta olen aina salaa haaveillut työstä koneiden parissa.”

”No jopas”, lipsahti kapteenilta, ”vaikka kyllähän se tietysti sopii.” Kapteeni pyysi, että perämies opastaisi morsiamen laivan konehuoneeseen. Sitten kapteeni alkoi tavata sähkettä maihin.

Messipoikia päätös harmitti, sillä he olivat jo kauan toivoneet uutta keittäjää. Laivan vakituinen kokki oli nimittäin likinäköinen ja usein sattui, että hän lisäsi ruokaan mausteita vääristä purkeista. Edellispäivänä hän oli laittanut lihakeittoon pippurien sijaan kardemummaa ja kokonaisen viikon hän oli käyttänyt suolan sijasta sokeria.

”Minä voisin kirjoittaa purkkeihin uudet laput isoin kirjaimin”, keksi morsian, kun hän kuuli ongelmasta. Ehdotus kuulosti kaikkien mielestä hyvältä. Messipojat jatkoivat kannen kuuraamista vihellellen ja kapteeni palasi kajuuttaansa. ”Kyllä tästä hyvä kertomus saadaan”, hän myhäili tyytyväisenä ja rapsutteli laivakoiraa korvan takaa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Vaan mitä tuumasikaan asiasta sulhanen, joka joutui juhlimaan hääpäiväänsä yksin? Sulhanen oli juuri tanssimassa häävalssia, kun juhliin saapui sähke. Siinä luki:

“Morsiamella kaiki hyvin. Hän laivasa matkalla Kap Verdelle ja kohta mekaaniko. Toivotavasti sopi sinulle? Voisit tula mukan. Morsian haluaa, että päätät ite. Terveisin kapteeni.”

Sulhanen oli iloinen kuullessaan, että morsiamella oli kaikki hyvin. Iloinen hän oli myös siitä, että morsian kerrankin kysyi hänen mielipidettään. Sulhanen haki vielä kolmannen palan hääkakkua ja päätti lähteä vaimonsa perään. Jos morsian aikoi mekaanikoksi, voisi hänkin keksiä jotain uutta. Vaikka opetella virkkaamaan!

Tarinamme hämmentyneimmiksi hahmoiksi jäävät siten satamatullin rajavartijat, jotka kiistelevät yhä tänäkin päivänä siitä, olisiko se valkoinen ja kirkuva pitänyt merkitä tullin kirjoihin vai ei.

Sen pituinen se.