Oli kerran pikkarainen tonttumuori, joka eli punaisessa tuvassa metsän keskellä. Tonttumuori oli lajiltaan kotitonttu ja hänellä oli tapana avata ovi kaikille tulijoille, niin metsän eläimille kuin menninkäisille ja maahisillekin. Kaikista oli mukavaa päästä vanhan leivinuunin lämpöön. Uunin hiilloksella tonttumuori valmisti ohrapuuroa, joka maistui ihanalle ja pehmeälle kuin satu.

Oli jouluaaton aatto. Puikot kilahtelivat pikkumuorin koppuraisissa kourissa kun tämä kutoi palokärjelle tonttulakkia lahjaksi.

– Kop kop kop, palokärki koputteli jo ovella. Se odotti joulua malttamattomasti ja oli kauhean utelias näkemään lakkinsa.

– Tule sisään, muori sanoi ja palokärki pyrähti peremmälle. Sovitettuaan lakkia se välitti metsänväen viestin:

– Orava toivoo lahjaksi katajanmarja- ja havuöljyä ja karhu villapeittoa talviunipesään. Ja punatulkku sellaista arkipipoa kuin minulla!

Tonttumuori istahti kiikkutuoliin ja hymyili. Muorin silmissä pilkahti ilo kun hän kuunteli touhukasta tikkaa.

– Kaikki on valmiina, muori sanoi tarjoten palokärjelle mukillisen kanervankukkateetä, jolla oli pyrähtelyä rauhoittava vaikutus. Palokärki henkäisi. Se näytti mietteliäältä ja kysyi:

– Mutta mitä ihmettä me annamme sinulle lahjaksi?
– Yksi toivomus minulla on, muori sanoi. – Saunatonttu, riihitonttu, aittatonttu ja myllytonttu ovat teillä tietymättömillä. Sen jälkeen kun riihi purettiin ja mylly lopetettiin, tontut katosivat. Saunaankin tarvittaisiin tulivahti. – Hoituu, palokärki nyökkäsi. – Pyydän vielä kettua maalaamaan revontulet taivaalle etsintöjen ajaksi!

Kun palokärki oli lähtenyt, tonttumuori nousi kiikkutuolista pikkaraisille kintuilleen ja ryhtyi kohentamaan hiillosta. Pankon pitäisi olla juuri sopivan lämmin. Varsinkin riihitonttu arvosti pankon päällä makoilua. Muoria nauratti. Hän kyllä tiesi mitä maailmalla puhuttiin: että tonttuja ei enää ollut olemassakaan! Olihan hänkin olemassa, vaikka sen sortin muoreja eli kuulemma vain menneessä ja saduissa! Mutta mennythän oli aina läsnä, ihan kuin satukin!
Muorin päässä virisi oikea pikkaraisen muorin pippurinen ajatus: hän perustaisi kodittomille tontuille tonttukylän! Navettaan hän ottaisi kaksi lehmää, jotta navettatontullekin olisi töitä. Tallitonttu pääsisi pitkästä aikaa hoitamaan hevosta. Kun tonttuja vain kohteli kauniisti, ne pysyivät tyytyväisinä ja auttoivat mielellään kaikissa talon töissä.

Hiillos loimusi. Muori laittoi ohrapuuron uuniin ja sulki luukun yöksi. Sitten hän käpertyi kissansa kanssa lankakoppaan. Tonttu-uniltaan hän ei ehtinyt nähdä kun revontulet leiskahtivat taivaalle ja linnut lähtivät lennolleen.

Muori heräsi makoisilta uniltaan pirteään pakkasaamuun. Hän ryhtyi heti keittämään kallioimarteen juurakosta yskänlääkettä ja maalaamaan metsänväelle pikkiriikkisiä joulukortteja. Kohta ovelta kuului palokärjen tuttu kop-kop-koputus. Muorin silmät syttyivät kun hän näki palokärjen, ketun (joka oli vilustunut revontulihommissaan), punatulkun ja oravan perässä koko tonttujoukon lyhdyt käsissään! Riihitonttu pääsi saman tien pankolle ja saunatonttu kipinävahdiksi. Pikkumuori taas pääsi kantamaan puuron pöytään ja mittaamaan ketulle lakritsinmakuista lääkettä.

– Parempaa joululahjaa, muori sanoi puuroa tarjoten, – ei ole kuin ystävät ja yhteen hiileen puhaltaminen! Sitten muori painoi palokärjelle tonttulakin päähän. Tikkalintu tuli niin tyytyväiseksi, että se napautti sadulle pisteen ja sai tohinaltaan sanotuksi enää:
– Sen pituinen se!